Osa 1. Kun kaikki on särkynyt...

                        Ensimmäinen, toinen, kolmas. Kapuan Maison Streetin hienoimman talon portaita ylös. Daniel on minulle taatusti vihainen. Ihan ymmärrettäväähän se on. Eilen kesken hänen tärkeän kokouksensa olin Marneyn ja Allisonin kanssa soitellut hänelle pilapuheluita. Pienessä hiprakassa tietysti.

Daniel ottaa asiat yleensä vähän turhan vakavasti. Hän on koko viimeisen kuukauden ajan kysellyt koska muutan hänen luokseen. Vastaus on: Ei vielä. Ei varmaan ainakaan vuoteen. Haluan asua vielä Allisonin kanssa. Se aika, jonka olen hänen kanssaan asunut on ollut elämäni parasta.

" Ai, hei Gracie." Daniel sanoo ja viittoo minua sisälle. " Moi Dan. Hei anteeks siitä eilisil..." lauseeni jää kesken kun hän keskeyttää minut. " Älä siitä välitä." hän sanoo ja suutelee minua.

  

" Eli annat siis anteeksi?" Kysyn epäuskoisena kun hän vetäytyy pois. " Tottakai. Olihan se hieman vaikeata selitellä pomolle, mutta mitä luulet minun tekevän? Raivoavan?" Hän naurahtaa. Mitä hyvää olen tehnyt ansaitakseni tuollaisen poikaystävän?

" Mitä asiaa sinulla oli?" kysyn. " Haluaisin viedä sinut ravintolaan syömään." Hän sanoo. Okei, tässä on nyt joku koira haudattuna. " Ok- kei..." Vastaan epävarmasti.

" Etkö pidä ajatuksesta?" Hän kysyy pelästyneenä. " Tottakai pidän!" huudahdan.

" Hehe. Olet niin suloinen." Hän sanoo. Hymyilen.

" Käydään ensin vain teillä, että voit vaihtaa vaatteesi." Hän sanoo. 

***

Olemme istuneet ravintolassa jonkin aikaa . Nyt tajuan miksi minun piti vaihtaa vaatteet. Tämähän on joku viiden tähden ravintola. Täällä on ovimies ja kaikki. " Miksi olemme täällä?" " Enkö saisi viedä tyttöystävääni syömään?" Hän kysyy. " Ja kutsuin sinut koska minulla on kerrottavaa." Oh no. Taidan arvata mitä asiaa...

" Lähden työmatkalle maanantaina." Hän sanoo. " Taas! Kuinka pitkäksi aikaa?" Kysyn pettyneenä ja siemaisen viiniäni.

" Kuukaudeksi. " Hän sanoo ja minä yskähdän. " Älä. Sinä olet aina työmatkalla. Kai joku muu voi ottaa tuon keikan tällä kertaa." Ehdotan vaikka tiedän mitä hän vastaa. " Grace, se on suuri sopimus, en voi missata sitä. Ajattele, sitten en enää mene matkoille. Saan hyvät suositukset jos saamme sen sopimuksen. Saat vaikka koiranpennun jos se on seurasta kiinni ja sitten kun palaan voit muuttaa luokseni ja..." " Ei puhuta tästä taas!" Huudan ja kaikki kääntävät katseensa minuun. Hiljennän ääntäni ja jatkan " En ole vielä valmis. Jos et ymmärrä sitä, emme voi olla enää yhdessä." " En ymmärrä mikä siinä on niin vaikeaa, olen ajatellut, että ehkä syy on minussa, et halua olla kanssani! Olet itsekäs Grace. Menen joka ilta yksin nukkumaan, ja toivon että olisit vieressäni, mutta ilmeisesti sinä et halua sitä. Olen jo kolmekymppinen. Haluan jonkun rinnalleni." Hän sanoo pettyneenä.

" Niin, haluat jonkun rinnallesi. Ehkä kyse ei olekaan minusta, vaan haluat vain jonkun jonka esitellä sukulaisillesi ja exillesi."

Lähden kävelemään poispäin. " Emme voi jatkaa näin. Kaikkea hyvää sinullekin." Sanon ääni murtuen." Odota Gracie! Voimme vielä yrittää. Älä mene kiltti. Puhutaan tästä vielä." Hän sanoo takanani.

***

Herään aamulla sohvalta. Minulla on eiliset vaatteet päällä. Ja hirveä päänsärky.

" Vihdoinkin sinä heräsit!" Allison huutaa keittiöstä. Säikähdän. " Ziisus All! Täytyykö pelästyttää heti aamusta?!" Huudahdan ja hän purskahtaa nauruun. " Nyt ei ole enää aamu. Kello on puoli yksi." Hän huomauttaa. Herran jestas. " Taisi olla huono ilta" Hän sanoo mietiskellen. Allison on kämppikseni. Hän näyttää jopa lapsenomaiselta. Hän on niin pienikokoinen.

" Mistä niin päättelet?" Kysyn. Ehkä ei olisi pitänyt mennä sohvalle nukkumaan. 
 " Johtuisikohan  kumminkin siitä, että nukut sohvalla, sinulla on eiliset vaatteet päällä, ja meikkisi ovat levinneet?" Hän sanoo ja hymähtää.

" No joo, meillä taisi mennä Danielin kanssa poikki eilen." Sanon haikeana.

" Kuule, sä taidat tarvita vähän piristystä." Allison toteaa korkealla äänellään.

" Ai vähän?" Kysyn närkästyneesti. " Mentäisiinkö vaikka rannalle?" Hän kysyy. Mietin hetken ja vastaan. " Hyvä idea." Lähden ulko-ovelle päin. 

" Grace hei... Sun täytyy käydä ensin suihkussa." Hän sanoo ja katsoo minua kuin arvioisi kilpahevosta. Huoh.

***

" Hei All, lähdetäänkö jo?" Kysyn Allisonilta. Olemme olleet rannalla jo 2 tuntia. Hän makaa jättiläispyyhkeensä päällä. Ranta on aika autio. Kaikki ihmiset ovat kauempana. Siellä on kaikki rantakahvilat.

" Ei. Ei vielä." Hän vastaa " Hei oikeesti All-" Olen sanomassa. " Vielä viisi minuuttia." Hän sanoo. Hänen päätään ei kyllä kukaan käännä. 

Menen istumaan veden ääreen. Tuijotan merelle. Vesi kiiltää auringossa. Istun siinä ja ajattelen Danielia. Kuinka ihanaa olisikin istua siinä nyt hänen kanssaan. Ehkä sitä prinssiä ei koskaan tule. Eihän kukaan ole täydellinen. Vanhempani eivät pidä Danielista. Äidin mielestä hän on liian vanha minulle. Isän mielestä hän on imelä perseennuolija.

Havahdun mietteistäni kun Allison huutaa: " Varo Grace, täältä tullaan!" Hän juoksee suoraa päätä mereen.

***

Istumme kahvilla Marneyn ja Allisonin kanssa iltapäivällä. Juttelemme niitä näitä, kunnes Marney töksäyttää:

" Olen raskaana. " Wow. Allison alkaa yskiä, ja minun silmäni pullistuvat. Yritän pakottaa naamalleni pienen hymyn. " Saanko kysyä kuka on isä?!" Allison kiljahtaa, ja minä lyön häntä olkapäähän." John. Olemme seurustelleet jo kolme kuukautta." Marney vastaa. Allison pidättelee naurua. Hän ei vaan pysty hyväksymään toisten onnea. Kyllä hän tiesi Johnista. Enemmän hän kuitenkin tarkoitti Marneyta.

" Mitä? Sinäkö... Äiti?" Kysyn hölmistyneenä, melkein surullisena. Jos Marney saa vauvan, emme ole enää kolme muskettisoturia." Hmph. Olen minä vastuullinen!" Marney sanoo myrkyllisesti, ja Allison räjähtää nauruun. Mutta Marney? Jopa kymmenvuotias normaali ihminen olisi parempi äiti kuin Marney. Marney on ailahtelevainen malli, joka vaihtaa poikaystävää kuin laukkua. Mutta pinnallinen hän ei ole. Hän on oikein sydämellinen ja ihana, mutta tyhmä kuin saapas. Hän ei ymmärrä edes jos joku ei hänestä pidä. Mutta muodot hänellä on kunnossa. Sen takia miehet hänestä kiinnostuvatkin.

" Tietääkö John?" Allison kysyy ja ponnahtaa pystyyn. Mekin nousemme. 

" E-ei... Mutta ette saa kertoa hänelle! Haluan kertoa hänelle itse, kun on hyvä hetki. Teidän täytyy luvata, lupaatteko?" Marney kysyy anovasti. Me pakotamme hymyn kasvoillemme.

" Lupaamme!" Huudamme yhteen ääneen.

***

Tämä tarina on ollut suunnitteilla jo kauan, ja kysyisinkin mielipiteitänne, että kannattaako minun jatkaa tarinaa.  Kiitos.